Signal Hill

Tapasimme taas rakkaat ystävämme Japanista. "Team Japan" oli juuri saapunut sukellukselta ja näköalapaikalle kapuaminen taisi olla melko raskasta sen jälkeen. Me olimme saapuneet jo aikaisemmin ja matkalla näimme tietä ylittämässä yhden ja puissa lisää APINOITA! Makakeja mitä luultavimmin, ja erittäin läheltä, tien toiselta puolen! Siellä ne istuskelivat ja kiipeilivät oksistossa.

Odotellessamme joimme melko omituisen makuista limpparia ja söin lehmätäpläistä jäätelöä. Mmmmm.

"Auringonlasku", jota meidän oli tarkoitus tulla ihailemaan, ei ollut kummoinen. Kaupunkia ei voi kovin kauniiksi sanoa, mutta meri häikäisee aina. Mahat kurnien lähdimme illallistamaan jälleen yhdessä. Kävimme ostamassa supermarketista kookoshilloa ja muuta mussutettavaa ja kotiinvietävää. Nelisteen oli paljon turvallisempaa kulkea, eikä hämyiset kujatkaan tuntuneet niin ahdistavilta. Päätimme taas mennä night marketiin syömään mereneläviä. Me ostimme simpukoita ja kalmaria, team Japan taas hummereita, tiikerikatkarapuja ja muita. Saimme kyllä maistaa niistäkin osan. Juoma ei ollut yhtä hyvää kuin edellisellä kerralla, ja kokemus oli muutenkin hieman epämiellyttävämpi; yksi puolisokea sormeton mies kävi kerjäämässä pöydän vieressä ja jotenkin tuntui, että tänään oli aivan ihmeellistä porukkaa liikkeellä.

Palasimme takaisin hostellille ja hyvästelimme kaihoisasti japanilaiset. Heillä oli edessään Kinabalu-vuoren kiipeys ja via ferrata. Huimaa.