Sydäntemme Borneo

Nyt on kotiuduttu takaisin lumiseen ja kylmään Suomeen. Ei muuta voi sanoa, kuin että takana on elämämme parhaat viikot! Joka päivä koki enemmän kuin mitä osasi odottaakaan, elämyksiä joka hetki! Ehkä parasta matkassa oli Mulun kansallispuiston aitous, mukava henkilökunta ja parhaat uudet retkikumppanit. Ei sillä, Sipadan oli omalla tavallaan aivan uskomaton, ei turhaan ole suojeltu kohde. Sitäpaitsi, matkustelu sielläpäin oli myös jännittävää kaiken kauneuden lisäksi. Maininnan saa myös Kinabatangan-joki, jonka varrella koimme yhdet unohtumattomimmista elämyksistämme. Yksi tällaisista oli orangin näkeminen villinä luonnossa. Ja toki vuorenvalloitus, operaatio Mount Kinabalu, oli taas omanlaisensa kokemus. Ollaanpahan kiivetty Kaakkois-Aasian korkeimman vuoren huipulle! Siistii! Näköjään siis mahdotonta pistää mitään ykköseksi, parasta oli kokonaisuus.

Koko reissu jää muistoihimme lämpimänä, elämysrikkaana aikana, jolloin joka päivä osasi yllättää annillaan.

Suosittelen lämpimästi, erityisesti luonnonystäville! Ehkä me vielä tapaamme, Borneo!

KL

Kuala Lumpurissa on kyllä totaalisen eri meininki. Ainakin mitä nyt nopeasti ollaan ehditty muodostaa käsitystä kaupungista. Aivan kuin olisi toiseen maahan tullut.
Intialaisia täällä on paljon enemmän,  Borneossa kun niitä ei juuri näkynyt. Kaupunki on todella moderni, kulttuurien sekamelska suurine pilvenpiirtäjineen ja rosoisine kaupparakennuksineen.

Viimeisiä hetkiä Borneossa

Vuorelta selvittyämme meidän tuli vielä selviytyä hostellin vaihdosta rinkat selässä, jalat muusina. Onneksi matka Masada Backbackersiltä Borneo BP:lle ei ollut pitkä. Uuden hostellimme alaovella oli ovisummeri ja ovipuhelin, mikä lisäsi turvallisuudentuntua. Vielä yhdet portaat ja pääsisimme suihkuun!

Vuoren huipulla tosiaan tuulee

Meidän huonetovereinamme oli vanhempi brittipariskunta ja nuorempi pari jostain euroopasta kaiketi. Brittien kanssa tuli hyvin juttuun, mutta itse rupesin silti nukkumaan jo seitsemän jälkeen.Viime yö sujuikin yllättävän hyvin ennakkoluuloista huolimatta. Huoneemme vaikutti todella vetoisalta ja kylmältä, mutta vaatteet päällä nukkuessa lämpimän viltin (x2) alla uni maistui.

Klo 2 herätyskello pirahti ja eikun ylös vuoteesta ja aamupalalle tankkaamaan ennen loppuhuipennusta. Yllätykseksemme buffet oli aamullakin melko kattava (toisin kuin olimme Team Japanin puheista ymmärtäneet): puuroa, muroja, leipää, nuudelia, riisiä, kananmunaa,... Söimme kunnolla odottaessamme opastamme. 

Vuorelle nousu alkakoon!

Kuin kotoa heräisi kun oli tuttu hostellihuone! Ei tuntunut 5:20 herätyskään niin pahalta.  Hipsimme syömään aamupalaa ja valmistauduimme henkisesti vuoren valloittamiseen.
Minibussi haki meidät 6:10 hostellin edestä. Jätimme rinkat hostellille säilöön, ettei tarvitsisi niiden kanssa sitten vuorella hösätä.
Kyytiin tuli pitkin matkaa vielä 5 kiipeejää ja bussimatka kesti n. 2,5 tuntia. Mt. Kinabalu läheni koko ajan, mutta vaikka se oli niin lähellä pitkän aikaa, kesti sen juurelle mutkaista vuoristotietä melko kauan. Ehdimme nähdä vuoren huipun joka vinkkelistä kierrellessämme.

Kaunista.

Orang Utan - Lumoavat orangit

Aikainen kongin kolke vei meidät kohti seikkailua joella. Ulkona oli vielä hämärää, melko viileää ja joki oli kauniin usvan peitossa. Vaatteemmekin olivat yön aikana ehtineet kuivua, joten pääsimme istumaan pehmeille veneen tyynyille lämpimissä, kuivissa vaatteissa.

Kinabatangan - Apinoiden planeetta

Ei pitäisi koskaan unohtaa herätystä päälle puhelimeen. Etenkään, kun nyt olisi saanut kerrankin nukkua pitkään. Yö oli mennyt yskiessä, joten toisaalta ei siinä kl 6 herätyksessä paljoa menettänyt, väsytti jo muutenkin.
Hostellin aamupala koostui (taas) paahtoleivästä ja kahvista/teestä. Kahvi oli jonkinlaista pussikahvia ja erittäin laihaa. Aamupalan jälkeen jätimme rinkkamme säilytykseen hostellille ja lähdimme etsimään postimerkkejä/postia ja jonkinlaista ruokapaikkaa tai kahvilaa. Sydämeni sulaa respan työntekijöiden mukavuuteen, sillä tällä kertaa mukava kiinalaisnainen yritti ystävällisesti opastaa meidät postille ja tarjoutui myös itse hankkimaan postimerkit ja postittamaan korttimme, jos emme paikkaa löytäisi.

Aamukahveille (vol 2) päädyimme Nak Hotellin viereiseen Tomatoon. Itse join vain kahvin, toisella taisi olla vähän enemmänkin nälkä, toisinsanoen sudennälkä (kolmiovoileipä + nuudeliannos). Aika vierähti nopeasti kummallisia rakennuksia pällistellessä, emmekä jotenkin ehtineetkään postitoimistolle, sillä opastus hostellilta bussipysäkille lähtisi 11:20. Tulikin hieman kiire...

Sandakan

Eiköhän sitä loman jossakin vaiheessa pidä sairastaa. Sukeltelun ja tuulisten veneretkien jälkeen flunssa iski ja kuume nousi. Muutaman päivän päästä täytyisi kiivetä vuorelle, joten ei olisi varaa sairastella (sen verran tyyris reissu kyseessä). Onneksi Sandakan oli mukavan pieni, eikä mikään kummoinen kaupunki, joten sitä viitsi jäädä lepäämään. Siisti kaupunki tosin, paljon enemmän kiinalaisasutusta kuin Sempornassa, mikä hehkui kaupungin ilmapiiristä.

Sipadan

Mikä onni, että tultiin tänne!

 Alku ei tosin vaikuttanut kovin lupaavalta. Hostellimme ei itse järjestänyt reissuja Sipadanille, sillä lupajärjestelyt ovat kyseiseen maailmanperintökohteeseen kalliita, joten meidät opastettiin läheiseen hostelliin lähtövalmisteluja varten. Veneen lähtöä edelsi varsinainen häslinki. Ungle Chang's ei vaikuttanut lupaavalta, kaikki vetäjät hössöttivät, poukkoilivat edestakaisin, eikä apua välineiden valitsemiseen (tai niiden löytämiseen) saanut millään töykeiltä ja stressaantuneilta työntekijöiltä. Australialainen ystävättäremme oli hermorauniona, kun yritti selvittää mistä löytäisi sukellusvälineensä. Onneksi meillä snorklaajilla oli hieman helpompaa. Suosittelen kuitenkin kaikkien tarvittavien varusteiden mukaan ottamista omalta hostellilta tai vähintään tarkastamaan niiden kunnon ja sopivuuden hyvissä ajoin, niin säästyy stressaamiselta ja kommelluksilta. Toisin kuin me.

Pääsimme vihdoin suuntaamaan kohti Sipadania. Saarelle päästyämme meidän piti kirjata itsemme jonkinlaiseen rekisteriin ja sitten ei kun sukeltelemaan!

Kapalai - Lomakohde riutalla

Aamun ensimmäinen sukellus starttasi kl 9 ja suuntana oli Kapalai, rikkaiden turistien asuttama riutta, jonka korallit olivat kuulemma loistokkaampia kuin Mabulilla.

Retkellä meitä oli meidän lisäksi vain australialainen laitesukeltaja ohjaajineen. Venematka kesti hieman pidempään, oli melko viileää ja pilvistä. Itse saarta ei näkynyt (vai oliko sitä edes ollenkaan), mutta paalujen päälle rakennettuja mökkejä oli röykkiöittäin. Chaletteja koko resort. Huhujen mukaan huoneen hinta yöltä on yli 600$ eli aika rikasta väkeä luvassa.

Slummista paratiisiin

Sempornassa aamu alkoi sarastaa, kun kävelimme kohti Dragon Inn R3:sta. Onneksi liikkeellä ei vielä ollut paljoa tuijottelevia ihmisiä. Puikkelehdimme ohi pursuavien roskakasojen kohti lähtölaituria. Olimme ensimmäiset ja ainoat matkatoimistolla ja odotellessamme venettä meille tarjoiltiin kahvia. Toimiston pöydällä oli hellyyttäviä kissanpentuja, jotka nukkuivat kerässä toisiaan vasten. Suloista.

Toimistotäti saapui paikalle ja saimme koko paketti maksettua. Piti vielä vapauttaa kaikki työntekijät ja muut vastuusta (jos nyt vaikka hukutaan tai meidät kaapataan tai kuollaan tai...) allekirjoittamalla pitkä lomake, mutta kai sitä on matkavakuutus kunnossa. Kun muodollisuudet oli hoidettu, mies pakkasi rinkkamme veneeseen ja lähdimme kohti Mabulia. Aurinko paistoi ja vesi kimmelsi. 

Semporna

Semporna. Semporna...

No ei mikään erityisen hieno kaupunki mielestäni. Matka tosin oli hurja. Tawausta Sempornaan kesti yllättävän kauan aikaa. Palmuja näimme kyllästymiseen asti ja päätön minibussin kuskimme piti meitä jännityksessä hurjilla mutkaohituksillaan. Jokien varsilla oli tulvinut niin, että joidenkin autot olivat jumittuneet pihaan. Lienee yleistä näillä alueilla, kun sataakin välillä kuin... saavista kaatamalla. Kun pääsimme lähemmäs rantaa, näimme mangrovemetsää - juuristot täynnä roskaa. Roskaaminen on selvästi muuallakin Borneossa kuin vain Kota Kinabalussa ongelma.

Heihei jälleen, KK

Istumme nyt KK:n terminal ykkösessä odottaen Tawaun lentoa. Aamu oli taas kerran varsinaista hulabaloota. Heräsin yöllä luullen jo aamun koittaneen, mutta onneksi nukahdin pian uudelleen.
Kun aamu sitten oikeasti koitti, kävimme alakerrassa mukavan respamiehen puheilla ja varasimme Sandakaniin retken Kinabatangan-joelle, sillä innostuimme japanilaisten puheista ja hei, jokiajelua sademetsässä mahdollisuutena nähdä apinoita ja muita vapaana luonnossa. Tyyris se kyllä oli, 730RM maksoimme, vaikka respastakin sanottiin Sandakanista varmasti saavan halvemmalla.

Halusimme kuitenkin varmistaa, että pääsemme, sillä aikataulumme kun ei hirveästi jousta enää loppumatkassa. Rahannostoreissulla kävimme tiputtamassa osan postikorteista postiin ja ehdimme juuri ennen taksia takaisin hostellille maksamaan jokisafarimme. Aamupalaksi "maistuivat" jälleen valkoinen paahtoleipä ja sitruunavoi. Onneksi meillä oli rambutan-hedelmiä.

Signal Hill

Tapasimme taas rakkaat ystävämme Japanista. "Team Japan" oli juuri saapunut sukellukselta ja näköalapaikalle kapuaminen taisi olla melko raskasta sen jälkeen. Me olimme saapuneet jo aikaisemmin ja matkalla näimme tietä ylittämässä yhden ja puissa lisää APINOITA! Makakeja mitä luultavimmin, ja erittäin läheltä, tien toiselta puolen! Siellä ne istuskelivat ja kiipeilivät oksistossa.

Odotellessamme joimme melko omituisen makuista limpparia ja söin lehmätäpläistä jäätelöä. Mmmmm.

Hyvää uutta vuotta!

Eilen juhlistimme vuoden vaihdetta muun juhlakansan kanssa Jalan Gayalla. Siellä oli prameet konsertit ja koomikkoja lavalla, hienot ilotulitukset ja muuta, mutta yleisö ei oikein syttynyt. Etenkään japanilaisen ystävättäremme tanssahduksille ja hurrauksille. Ei taida olla tapana ainakaan tällä kadulla fiilistellä musiikin tahtiin, sen verran tuimia katseita saimme. Muutama esiintyjä osasi yllättää, asustuksesta olisi voinut luulla seuraavan numeron olevan räppiä tai muuta, mutta jätkä alkoikin laulaa paikallista iskelmää. Kyllä meillä oli hauskaa! Team Japan kuitenkin palasi melko aikaisin hostellilleen lataamaan akkuja seuraavan päivän scuba divingia varten. Siinä vasta aktiivinen parivaljakko.

Vuoden vaihdetta odotellessa

Saarilta palattuamme pyörimme satama-alueella toiveikkaina, jos vaikka räpylät löytyisi. Postikortteja kyllä löytyi kasapäin ja niihin postimerkkejä satamarakennuksen matkamuistomyymälästä, mutta ei mistään snorklauskamoja tai räpylöitä. Kummallista.

No, ehkäpä niitä myydään jossain muualla. Yksi hauska asia satamassa oli kuitenkin vanhanaikaiset, brittityyliset puhelinkopit. Oikea turistimagneetti.

Shoppailujen jälkeen palasimme hostellillemme ja veimme koneellisen haisevaa sademetsäpyykkiämme pesuun. Yksi koneellinen ei montaa ringittiä maksanut ja pyykit luvattiin meille kuivina seuraavaksi iltapäiväksi. Juuri sopivasti ennen seuraavaa reissuamme etelään.

Lähdimme yrittämään uudelleen Little Italy-ravintolaan, joka edellisellä kerralla oli ollut niin täynnä ja tällä kertaa lykästi! Söimme kehuttuja ravioleja ja pizzaa, nam nam herkkua! Koko setti maksoi kahdelta henkilöltä yhteensä 107RM eli noin 25€ ja täyteen tultiin. Plussaa oli myös ravintolan tarjoama wifi, jonka lumoissa iltapäivä vierähtikin mukavasti.

Night Market

Eilisilta oli varsinainen yllätys! Olimme etsimässä ruokapaikkaa ja suositellun Little Italy-ravintolan jonon hännillä ollessamme, pohtiessamme mitä meinataan, näimme Mulusta tutut japanilaiset ylittämässä tietä. Säntäsimme heidän peräänsä ja iloisen jälleennäkemisen jälkeen päätimmekin mennä yhdessä syömään rannassa sijaitsevalle torille, Night marketille.

Saaristoilua ja rantalomaa - Sapi & Manukan

Aamupalaksi ... paahtoleipää, sitruunavoita ja kahvia. Pakkasimme uimakamat ja lähdimme kohti Jesselton Pointia eli satamaa. Koko paikka hulisi. Tunkeuduimme hämärään halliin, jossa oli rivissä kojuja, joista myyjät huutelivat hintojaan. Olimme saaneet hostellilta jonkinlaisen alennuskupongin, mutta ostimme kuitenkin veneliput ensimmäisestä kojusta. Koko päivän matkat KK-Sapi-Manukan-KK maksoivat yhteensä 80RM
Liput kourassa menimme laiturille odottamaan kutsua. Laiturilla parveili aasialaisia turisteja pelastusliivit päällään. Veneemme saapui nopeasti ja firman työntekijät ohjastivat meidät oikeaan veneeseen. Tutustuimme venematkalla Arsenal-faneihin, jotka olivat tulleet Kuala Lumpurista ystävälleen Borneoon lomailemaan. Veneen lähdettyä jonkinlaiset viranomaiset suuresta laivastaan tarkistivat, että matkustajilla oli pelastusliivit yllään ja veneessä oli vaaditut pelastusrenkaat.

Ensimmäisenä suuntasimme siis Sapille. Aurinko paistoi ja aamu oli kaunis, eivätkä vedessä lilluvat roskatkaan masentaneet rantalomailun tuomaa iloisuutta. Veneestämme loppui bensa juuri ennen saarelle pääsyä, mutta kuljettaja reippaasti tankkasi ja matkamme jatkui.

Sapilla maksoimme 10RM/hlö Marine Park pääsymaksun, joka kävisi siis kaikilla saarilla. Turistihinnat olivat huomattavasti kalliimmat kuin malesialaisten, joten ymmärrän paikallisten innon käydä lomailemassa saaristossa.

Moikka Muluseni mun ja hello again, KK!

Saimmekin lounaan take away:nä, mutta kuinkas ollakaan, lentomme aikataulu olikin vaihtunut. Olisi tietenkin varmaan kannattanut varmistaa asia etukäteen, niin olisi säästytty odottelulta, mutta virheistä oppii!
Kentälle kesti puistosta alle 5 min "taksilla" (paikallisen ravintolan pitäjä heitti meidät lava-autollaan). Olimme hyvissä ajoin ja jouduimme siksi odottamaan kolme tuntia lennon lähtöä. 

Canopy skywalk - Puiden lehvästössä seikkailua

Viimeinen aamu Mulussa. Kävimme aamupalalla australialaisten kanssa ennen kuin he lähtivät lentokentälle. Oli haikeaa sanoa hyvästit, sillä meillä oli ollut niin hauskaa yhdessä.Palautin meidän lakanat, sain niistä pantin takaisin ja menimme odottelemaan opasta. Tällä kertaa meillä oli eri opas.

 Lähdimme jälleen kerran kohti deer cavea ja kapusimme korkealle canopy skywalkille, puiden keskivaiheilla kulkevalle riippusiltareitille. Se oli pelottavaa, välillä tuntui todella huteralta, yhdellä pätkällä sai olla kerrallaan kaksi ihmistä. 

Kuljimme välillä joen yläpuolella, hurjaa.

Näimme pari keltaista lintua, pari liskoa ja oi kyllä, näimme apinan vuoriston puustossa. Jokin pitkähäntäinen makaki se mitä luultavimmin oli. Jes!

Night walk II

Ruokailun jälkeen teimme aussien kanssa omatoimisen yökävelyn sademetsässä. Väsytti jo aika lailla, mutta jotenkin päätimmekin kiertää koko lenkin kun innostuimme käärmeistä. Lamppumme olivat selvästi surkeammat kuin edellisellä kerralla ja metsässä oli paljon pimeämpää. Jännittävää.

Näimme ötököiden lisäksi metsähiiren ja uuden käärmeen (joku Borneolle ominainen käärme), jonka edellä kävelleen japanilaisperheen mies tunnisti asiantuntevasti. Sama eilinen valkomahainen käärme oli edelleen samassa puussa.

Reissu oli taas antoisa, vaikka aluksi ei meinattu nähdä mitään.

Pakkasimme hostellilla rinkkamme huomista lähtöä varten.

Kaikki ilo irti viidakosta ja Paku Waterfalls

Hyvää huomenta kaatosateesta! Eilen oli harvinaisen kaunis ja sateeton päivä, mikä sitten kostautuikin tänään. Kosteasta sängystä heräsi nihkeänä, tuntui kuin joka paikka kuhisisi ötököitä, mutta se oli varmasti jäänyt päälle eilisen yökävelyn jälkeen.

Tänään oli vuorossa omatoimipäivä: Botanic loop + Paku Waterfall loop. Olipa reissu!

Night walk - Mulun öinen sademetsä

Maukkaan sweet & sour -kanan jälkeen lähdettiin masut täynnä tutkiskelemaan sademetsää yöllä. Meidän ohjatulla kävelyllä ei ollut meidän lisäksi kuin yksi saksalainen pariskunta ja hauska oppaamme. Privaattikierros!

Yöllinen sademetsä oli kiehtova,  silmät tosin väsyivät jatkuvasta etsimisestä ja zoomailusta, kun yritettiin spotata mahdollisimmen paljon elämää. Kun silmät sai säädettyä oikealle moodille, alkoi näkemään yhä enemmän hyönteisiä ja muita pieniä eliöitä. Ympärillä oli koko ajan varsinainen kakofonia kaskaiden siritystä, lintujen laulua ja sammakkojen "what-what"-kurnutusta.

Kaiken kaikkiaan näimme muutaman gekkoliskon, pienen kameleontin, paljon hyönteisiä (lehden näköisiä, tikun näköisiä, kaskaita, yökkösiä...), lihansyöjäkasvin, isoja etanoita ja loppumatkasta erilaisia käärmeitäkin. Yksi valkoinen oli yläpuolellamme puun oksilla, suunnilleen 2 metriä pitkä. Toinen oli vihreä paljon pienempi.

Retki oli positiivisesti yllättävä, mutta osana taisi olla myös hyvä tuuri.

Takaisin hostellille kävellessämme näimme vielä yhden sinisen käärmeen polun laudoituksen alla nurmikolla. Ei siis kannattane kulkea pihalla ainakaan paljain varpain!

Clearwater

Sandaaliskandaalista viis, aamupalan letut maistuivat. Tänään kohteena oli Clearwater ja Wind caves. Eli luvassa oli veneretki matalalla, pitkällä veneellä.
Veneretki meni maisemia ihaillessa ja tutkiessa puita ja vettä eläimien varalta.

Ei kyllä mitään erikoista nähty, luulimme vedessä olleen krokotiili, mutta lopulta selvisi, että se olikin vain joku lisko.

Reitti kulki pienen kylän ohi. Pistäydyimme siellä torilla, missä myytiin käsitöitä. Aika alkeellinen hökkelikylä oli ja jalkapallokenttä vei varmaan puolet kylän koosta. Kanoja, kulkukoiria,...

Sandaali-skandaali

Edellisiltana joku oli siirtänyt mun sandaalit sisälle. Siirsin ne takaisin ulos kenkätelineeseen. Aamupalan jälkeen niitä ei sitten enää ollutkaan missään. Kyselin ausseilta oisko ne nähnyt niitä, mutta heillä ei ollut havaintoa. "Varo vaan, ettei ne lähteny venäläisten matkaan... ne pakkas kamansa aamulla ja lähti..." En tiedä, saattaahan se olla, mutta miksi joku varastaisi toisen kengät?! En voi käsittää....No, pari päivää ehdin uusista sandaaleistani nauttia. Ärsyttävää. Ei enää edes kenkiään uskalla jättää.

Höh.

Garden of Eden

Oven viereinen sänkypaikka ei ole mikään ihanteellinen,  jos halajaa nukkua katkeamatonta unta. Yöunia häiritsi retkiltä palaavien reissaajien lisäksi öinen kaatosade, kuumuus ja sademetsän huumaava meteli. Yllätys sinänsä, olin aamulla kuitenkin erityisen pirteä ja valmiina ensimmäiseen seikkailuun!

Hintaan kuuluva aamiainen ei ollut mikään erikoinen. Valinnan varaa oli Western/Malay/Asian ja länsimaalainen vaikutti eniten täyttävältä. Yllättävän pitkään 2 vaaleaa paahtoleipää piti nälkää poissa. Tai sitten oli vain niin innoissaan koko päivän, ettei ajatellut asiaa...

Aamupalalla pohdimme australialaisten retkikumppaniemme kanssa miten varautua iilimatoihin ja muutenkin varustusta tulevaa luolaa varten. Toinen heistä ehdotti käyttää suolaa ehkäisemään iilimatojen kiinnittymistä ja niinpä keksittiin levittää keittiöstä saamamme suola aurinkorasvan avulla sääriin. Kaikkea sitä, vaikkei olisi toiminutkaan niin hauska kokeilu se ainakin oli! (Eikä kukaan meistä joutunut luikertelevien loisten uhriksi)

Loput ryhmästämme tapasimme päärakennuksen edessä. Meitä oli juuri mukavan kokoinen poppoo, aussityttöjen ja meidän lisäksi pari japanilaista ja ruotsalainen perhe. Aluksi hieman ihmettelimme, mitenköhän lapset (n. 7/9v.) pärjäisivät luolissa, mutta ainakin rohkeat ja tottelevaiset mukulat selviävät näköjään hienosti. Eli retki ei ole mikään mahdottomuus lapsiperheille. Oli ihailtavaa nähdä kuinka tomerasti lapset kiipesivät kallioiden välistä isä apunaan.

Viidakkoseikkailua

Alkusählingin jälkeen päätimme käyttää aikamme hyväksi ja lähdimme kokemaan sademetsää. Reitit oli hyvin merkitty, laudoitettu ja paikoin valaistu. Tosin siitä huolimatta meillä oli mukanamme taskulamput, sillä sähkokatkoksia tapahtui kuulemma usein. Onneksi asiasta oltiin varoitettu...

Muluun

Tänään suuntana Mulun kansallispuisto!

Hostellin pomo oli vapaalla ja heitti meidät kentälle hintaan 25RM (wuhuu säästettiin 10RM). Mukava mies, kertoi meille uudesta vuodesta Kota Kinabalussa ja Mulusta noin yleensä. Sen lisäksi hän kehoitti meitä varaamaan lennot Sandakanista Kota Kinabaluun matkamme lopussa, jotta säästäisimme kallista aikaamme. Bussimatka kun kuulemma kestäisi n. 8h. Hyvä neuvo, sillä emme edes tienneet että Sandakanista voisi lentää.

Terminaalissa check-in -tyttö oli mukava ja opasti meidät skannaamaan rinkkamme. Olimme ajoissa kentällä ja koska oli niin aikaista, päätimme käydä kentän mäkkärissä aamupalalla. Ei kehumista. Aamupalamenussa oli omituisia muffinileipiä ja muuta. No, olihan sekin tietenkin kokemus ja piti hieman nälkää poissa, toisin kuin lennolla tarjotut pähkinät ja kaakao. 

Lentomatka itsessään oli jännittävä. Lähinnä jo se, että koneessa oli propellit, teki siitä sellaisen.

Rinkkojen paluu

Wuhuuu!  Kiitos, Malaysian airlines, nopeasta toimituksesta. Olimme jo melkein varmoja, ettemme saa matkatavaroitamme ennen Mulun kansallispuistoon lentoa, mutta kappas kappas! Kun olimme tulleet ostoksilta, hostellin tyttö kertoi taksin ilmoittaneen tuovansa rinkkojamme parin tunnin sisällä.
Voi sitä onnen määrää,  kun rinkkamme saapuivat ovelle :)
Samalla ymmärsi ottaneensa aivan liikaa tavaraa mukaan, mutta niinhän se yleensä menee. Kotona ei usko, että sitä pärjää vähemmälläkin.

Ennen rinkkojen saapumista olimme ehtineet hieman kierrellä kaupunkia. Ainoa huono puoli hostellissamme oli se, että seinät nyt oli ihan paperia, joten aamulla hieman väsytti. Onneksi aamupalalla sai paahtoleipää, hyvää kahvia ja kaakaota ja jopa maitoa murojen kanssa. Olimme aikaisin liikkeellä.

Kota Kinabalu - matkamme keskus

Yliväsyneet matkailijat saapuivat viimein Kota Kinabaluun. Vettä satoi kaatamalla, mutta oli niin lämmin että lähinnä huvitti koko sade. Ostimme kioskista hetken ihmettelyn jälkeen rasvaisia pullamössö nakkileipiä (ne piti valita tarjottimelle ja kassalla pakattiin pusseihin). Pahin nälkä hellitti ja käytiin ostamassa taksitiskiltä liput hostellille.
Ulkona terminaalista meidät ohjattiin suoraan vapaaseen taksiin, pieneen kuppaseen Protoniin. Vettä satoi yhä, mutta taksikuski kertoi sen olevan tavallista rankempaa sadetta.
Olimme onneksi varautuneet siihen, että on "sadekausi" ja lähes joka päivä sataisi jossain vaiheessa, niin ei huolestuttanut.

Masada Backpackers: meidän kurjasti alkaneen matkamme pelastus. Yövyimme parisängyllisessä huoneessa, jonka seiniä koristi vuorimaisema. Oli jo myöhä ja outoa, kun ei ollut mitään laukkua purettavana.
Lähdimme tutustumaan kaupunkiin.

Pulau Labuan

Jouluaatto! Jouluiset terveiset extempore-kohteesta, Labuanin saarelta! Kun mikään ei riitä... Matkamme jatkui mutkaisena. Liian kovan tuulen ja sateen vuoksi emme voineet laskeutua Kota Kinabalun lentokentälle, joten pistäydyimme tankkaamaan läheiselle saarelle.
Väsytti sairaasti, sillä eipä lennolla hirveesti saa nukuttua. Lapset rääkyivät poksahtelevia tärykalvojaan. Nälkä.

Ensimmäinen matkustuspäivä

Pariisin lentokentän terminaalin vaihto -sähellysten ja myöhästyneiden check-innausten jälkeen tulin siihen
tulokseen, ettei aina olekaan kätevintä tehdä lähtöselvitystä etukäteen netissä.
Vaihtolennolle ei onnistuttu tulostamaan boarding passeja kuin vasta portilla, niin tulihan siinä sitten jotain sekaannuksia matkatavaroiden kanssa.
Mukavat viltit ja runsas valikoima pelejä ja leffoja pitkällä lennolla kompensoivat onneksi sähellyksen aiheuttamaa sekavuutta.

Se ei kuitenkaan lämmittänyt enää meitä, Kuala Lumpurin matkalaukkuhihnan vieressä kyhjöttäviä reppureissaajia. Olimme juuri päässeet yli siitä ihmetyksestä, että matkatavaroiden luo siirryttiin junalla, junalla, kun seurasi lisää ihmetystä. Odottavan aika on pitkä ja toivo pikkuhiljaa hiipuu hiipumistaan. Viimeiset orvot matkalaukut kiertävät yksinäisinä hihnaa, mutta yksikään niistä ei ole meidän etsimämme.
Epätoivon valtaamina lähdimme etsimään matkatavarapistettä, missä tehdä kamalalle onnettomuudellemme jotain. Okei, ehkä olotila oli hieman ylidramaattinen, mutta olihan se ensikertaa tavaransa hukanneelle tukala kokemus. Pää täynnä ajatuksia siitä, miten selvitä sillä tavaralla mitä käsimatkatavarassa on ja...
No, kirjoitettuamme parit "myöhästynyt matkatavara"-lippuset oli aika lähteä lampsimaan eteenpäin toiveikkaina huomisesta.

Kuala Lumpurissa ei päästy pelkällä rinkkahämmennyksellä, vaan vielä piti vaihtaa terminaalia. Eipä ollut ainakaan liikaa kannettavaa. Stay positive.